Site menu:

Hakutoiminto

Lajit

Arkisto: 'Ralli'

Jari Kihlman huippuvauhdissa Lapuan SM-rallissa

Rallin SM-sarjan kuudennessa ja samalla kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa 11.6. Lapualla oli ohjelmassa neljä erikoiskoetta, jotka kaikki olivat yli 20 kilometriä pitkiä. Kuusamolaistiimin Jari Kihlman säväytti vauhdillaan Suomi Cup-sarjan F-ryhmässä. Lapuan ralli oli samalla arvostetun F-ryhmän  kaksiosaisen Vetomies-minisarjan ensimmäinen osa.

Rintamäki ajoi kauden parhaansa Lapuan SM-rallissa

Rallin SM-sarjan kuudennessa ja samalla kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Lapualla oli ohjelmassa neljä erikoiskoetta, jotka kaikki olivat yli 20 kilometriä pitkiä. Oulun Jussi Vainionpään osalta SM-pistetaistelu kaksivetoluokassa päättyi keskeytykseen. Antti Rintamäki ajoi puolestaan kauden parhaansa. Myös Suomi Cup:in nelikkokuskit ja F-ryhmän Jari Kihlman olivat mainiossa vauhdissa.

Juha Pasanen Suomussalmi-rallin voittoon

Juha Pasanen oli nopein historian ensimmäisessä Suomussalmi-rallissa. Oululainen joutui kuitenkin tiukoille kotikilpailuaan ajaneen Toyota Corolla-kuski Kai Hyttisen kanssa.

Ensimmäinen Suomussalmi-ralli ajetaan 19.3. yli 120 kuljettajan voimin

Ensimmäinen Suomussalmi-ralli ajetaan 19.3. lauantaina. Talvikauden viimenen ralli koostuu kolmesta erikoiskokeesta yhteispituudeltaan noin 48 kilometriä. Pohjois-Suomen aluemestaruusosakilpailun järjestelyistä vastaa Suomussalmen Urheiluautoilijoiden lisäksi joukko kokeneita ralliosaajia ja vastuuhenkilöitä mm. Kajaanista, Iisalmesta ja Kainuun lähialueilta.

Janne Tuohino tuskaili moottoritehojen kanssa Kouvolan SM-rallissa

Ralliautoilun SM-sarjan neljäs ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ei tuonut toivottua menestystä modernia Ford Fiesta S2000 ralliautoa luotsaavalle Janne Tuohinolle.

Pohjola-rallissa jaettiin nuorten ja naisten SM-pisteitä

Nilsiän Janne Korhonen voitti rallin Suomen juniorimestaruussarjan osakilpailun 26.2. Oulussa. Toyota Corollaa ohjastava 20-vuotias rallilupaus ajoi yhtä lukuun ottamatta pohja-ajan kaikille erikoiskokeille. Kisan nopein kuski oli yleisen sarjan voittanut Tornion Tapio Vuokila.

Tuohino kolmanneksi Mikkelin SM-rallissa

Janne Tuohino aloitti Mikkelin SM-rallin kakkospaikalla. Kolmannella erikoiskokeella Kiiminkiläinen putosi täpärästi yhden sijan ja tiukka sekuntitaistelu jatkui maaliin saakka.

Kainuun kuskeilla hankala Kemi-ralli

Yleisessä sarjassa ajaneet Kainuun kuljettajat olivat ongelmissa Kemi-rallin haastavilla erikoiskokeilla. Kilpailussa ajettiin tällä kertaa peräti kahdeksan erikoiskoetta, mutta yleisen sarjan F-ryhmän voittotaisteluun startanneet kainuulaiset joutuivat keskeyttämään jo alkumatkasta.

Ipatti kiri Kemi-rallin voittoon

Kemi-rallin yleisen luokan voitosta käytiin tiukkaa sekuntitaistelua nuoren Tapio Vuokilan ja kokeneen Marko Ipatin välillä. Alkumatkasta Mitsubishi-kuljettajat hurjastelivat Kemin ja Tornion seudun haastavilla erikoiskokeilla aivan tasatahtiin.  

Jari Kihlman Arctic Lapland rallin F-ryhmän voittoon

Arctic Cross Racing tiimin Jari ja Harri Kihlman osallistuivat tammi-helmikuun vaihteessa Rovaniemen seudulla ajettuun rallin SM-sarjan avaukseen. Arctic Lapland rallin kansallisessa Suomi Cup-sarjassa kaksikko taisteli hyvällä menestyksellä F-ryhmän kärkisijoista.